Ymmärryksen rajamailla

Ihmisellä on luontainen pyrkimys syventää ymmärrystään ja kokemustaan elämästä.  Kirjojen lukeminen ja tiedon kerääminen oli itselleni luontainen tapa toteuttaa tuota pyrkimystä. Kirjahyllymetrit täyttyivät henkisellä kirjallisuudella ja kaikkea sitä vähänkin sivuavalla. Koska internet oli vielä lapsen kengissään, se ei tarjonnut merkittävää väylää tiedon hakemiseen.

Kaiken lukemisen keskellä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että tiedon lisääminen ei enää tuottanut suurtakaan tyydytystä. Yhä useammin mieleeni nousi sama ajatus, “miten tämä tieto auttaa minua muuttamaan omaa elämääni?” Turhautuminen oli seuraava, mutta myöskin hyvin tärkeä vaihe kehityksessä.

Sisälläni oli kaipuu älyllisen ymmärryksen toisella puolella häämöttävästä kokemuksesta. Monet olivat kirjoittaneet kirjoja kokemuksistaan korkeamman tietoisuuden tiloista, mutta heillä ei kuitenkaan ollut tapaa, jolla minä olisi voinut löytää oman henkilökohtaisen kokemukseni syvemmistä tasoista. Tämä johti siihen, että aloin etsiä metodia, jolla tuo kokemus olisi mahdollista avata.

Monien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen epäilin, että en ehkä löydä itselleni toimivaa tapaa laajentaa tietoisuutta ja syventää kokemusta elämästä systemaattisella tavalla. Tässä kohtaa mielenkiintoni kirjoihin kuitenkin toi avaimet käteeni. Löysin MSI:n kirjat Ascensionista ja tunsin, että siinä voisi olla etsimäni.

Ishayoiden Ascension on nimenomaan kokemuksellinen polku kohti korkeampaa tietoisuutta. Viikonloppukurssilla opin Ishayoiden tekniikat ja saatoin aloittaa prosessin, jossa mielen voi suunnata kasvuun ja rauhaan jokaisessa hetkessä. Mikä valtava ilo ja inspiraatio minut täyttikään.

Harjoitus on yksinkertainen ja voimakas. Sen kautta aloin tuntea yhä enemmän, mitä oman mieleni syvemmät tasot oikein ovat ja mikä potentiaali sisäisessä maailmassa onkaan. Mutta edes tämän tunteen avautuminen ei ollut vielä se maali, jonka tiesin olevan mahdollista.

Seuraava toive ja syvä halu oli kokea kaikkein syvin tietoisuuden taso ilman mitään esteitä, suoraan, henkilökohtaisesti. Ascension tarjoaa sekä välineet että pätevän opastuksen nopeaan etenemiseen ja pian tämänkin toiveeni täyttymys alkoi sarastaa. Pitkällä retriitillä, jossa sain mahdollisuuden keskittyä harjoitukseen tekemiseen koko sydämeni voimalla, suora kokemus alkoi avautua. Ishayat kutsuvat tuota syvää tasoa nimellä Ascendant, mutta sille voisi antaa minkä nimen tahansa. Tärkeintä on se, että Ascendantin kokeminen muuttaa elämän sisältä ulospäin.

Koko tämä prosessi pintatason ymmärryksestä suoraan kokemiseen on mielenkiintoinen senkin vuoksi, että se kuvaa täsmälleen sen, mitä jokainen Ascension tekniikka mekaanisesti tekee, joka kerta, kun niitä käyttää. Jokaisessa meissä oleva luontainen taipumus kulkea kohti suurempaa kokemusta Hyvästä on sisäänrakennettuna Ascension harjoitukseen. Siksi se on oikein tehtynä äärettömän helppoa ja yksinkertaista.

Nataraja

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s